Myyntitiimimme kasvaa ja haluamme toivottaa lämpimästi tervetulleeksi uuden myyntipäällikkömme, joka aloitti tehtävässään 12.6. Myyntipäällikkönä Jouni Oksman vastaa valtakunnallisesti koko Mäkelä-Plastin tuotevalikoimasta. Oksman on henkilökunnalle vanha tuttu ja hän tuntee talon hyvin, sillä edellisten työnantajien palveluksessa Jouni toimi Mäkelä-Plastin tavarantoimittajana. Avoimen paikan huomatessaan hän päätti tarttua tilaisuuteen. Oksman on todennäköisesti tuttu myös asiakkaillemme, sillä hän on toiminut jo pitkään vesihuoltoalalla.
Mäkelä-Plast on kompakti, ketterä yritys, joka pystyy vastaamaan joustavasti asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin, Jouni kuvailee. Mäkelä-Plastin positiivisena haasteena hän näkee tunnettuuden rakentamisen valtakunnallisesti, sillä yritys on tähän asti ollut lähinnä paikallinen toimija, jonka toimintasäde ei ole ollut kovin laaja. Valtakunnallisen markkinan tavoittaminen onkin Jounin päätavoite. Siinä vahvasta asiantuntemuksesta sekä laajasta vesihuollon asiakaskunnasta on merkittävä apu. Lähes 20 vuotta infra-alalla työskennelleenä hän toteaa olevansa hyvin kartalla siitä, mitä maassa vesihuollon alalla tapahtuu. Ajankohta kasvulle on hyvä, sillä vesilaitokset ovat nyt kiinnostuneita tiedon keräämisestä aluemittausjärjestelmillä.
Ala on kilpailtu mutta Mäkelä-Plastin etuna on oikea tuotevalikoima, asiakaskohtainen tuotteiden räätälöinti ja kokoaminen. Jouni toteaa, että markkinoiden kasvattamisessa hän voi hyödyntää edellisessä työpaikassaan yritystoiminnan käynnistämisessä ja kehittämisessä kerryttämäänsä vahvaa osaamista. Organisaatiomuutoksien jälkeen Jouni vastasi lähinnä verkostotekniikan tuotteista, mutta nyt Mäkelä-Plastilla palaa taas verkostotekniikan ohella laitekaivojen pariin. Jounilla on vankka osaaminen myös Mäkelä-Plastin palveluista ja tuotteista kuten Hawle -venttiilit, putkiston liitososat, verkostotekniikan tarvikkeet ja sähköhitsaus tarvikkeet. Hänen ohjenuoransa myynnissä on aina ollut se, että ratkaistaan aina asiakkaan ongelmia eikä omia. Jouni on huomannut, että varsinkin laitekaivojen parissa sähköalan koulutuksesta ja sähkötekniikan tuntemuksesta on ollut suurta hyötyä. Työnsä ohella Jouni toimii Itä-Suomessa Muoviteolllisuus ry:n muovihitsauskoulutuksen teoria- ja hitsauskokeiden valvojana.
Juankoskelta kotoisin oleva Jouni asuu Kuopion länsipuolella, Syvänniemellä pienessä kylässä järven rannalla. Luonnon rauha, metsästys ja kalastus antavat vastapainoa liikkuvalle työlle. Eilen illalla viimeksi kalastin kuhat illalliselle, hän kertoo. Haluan tehdä asiat kunnolla niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Lupaan mieluummin vähemmän ja pidän kiinni kaikesta mitä lupaan, Jouni toteaa.